Vuonna 1997 tehtiin lääniuudistus, jossa Suomen lääneistä tehtiin suurläänejä. Uudeksi Etelä-Suomen lääniksi muodostui alue, jossa yhdistettiin Uudenmaan ja Kymen läänit sekä Hämeen läänistä Kanta-ja Päijät-Hämeen maakunnat sekä Mikkelin läänistä Heinola ympäristöineen. Etelä-Suomen vaakunassa olikin yhdistetty kaikkien näiden alueiden vaakunat. Etelä-Suomen lääni kattoi noin 40 prosenttia koko Suomen väestöstä ja 40 prosenttia sen erilaisista toimipaikoista pasianssi netticasino. Lääniuudistus oli voimassa vuosina 1997-2009, ja vuoden 2010 alussa kaikki läänit lakkautettiin ja tilalle perustettiin aluehallintovirastoja sekä liikenne-, ympäristö-, ja elinkeinokeskuksia. Etelä-Suomi on laaja alue, johon kuuluu muutakin kuin pääkaupunkiseutu ja sen lähialueet. Etelä-Suomen kuuteen maakuntaan lukeutuvat Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kymenlaakso, Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Etelä-Karjala. Suurimpia kuntia ovat tietysti pääkaupunki Helsinki, Espoo sekä Vantaa. Etelä-Suomesta löytyy paljon muitakin mielenkiintoisia kaupunkeja, kuten vaikkapa Hämeenlinna, Loviisa, Porvoo, Hamina, Kotka ja Raasepori.
Etelä-Suomen kaupunkeja ja kohteita
Etelä-Suomen suurimmat kunnat sijoittuvat pääkaupunkiseudulle. Etelä-Suomessa on kuitenkin paljon erilaisia mielenkiintoisia tutustumiskohteita ja kaupunkeja, joissa on mukava viipyä pidempäänkin. Pääkaupunki Helsingillä on tietysti paljon tarjottavaa ja koettavaa ja Helsinki toimii myös Uudenmaan maakuntakeskuksena. Muita mielenkiintoisia kohteita Etelä-Suomessa ovat esimerkiksi Suomen vanha pääkaupunki Turku jokilaivoineen ja saaristoineen, idyllinen Porvoo, merellinen Kotka, urheilun mekka Lahti, Suomen tärkein risteytysasema Kouvola, Naantali muumeineen sekä mielenkiintoinen saaristokaupunki Parainen, joka muutaman vuoden kantoi nimeä Länsi-Turunmaa. Muita mainitsemisen arvoisia kohteita ovat myös Imatra, joka on yllättäen yksi suosituimmista Suomen matkailukohteista kauniin luontonsa puolesta sekä Etelä-Suomen saaristo, jolla on tarjota paljon kävijöilleen. Kansallispuistoja eteläisessä Suomessa löytyy runsaasti, ja niistä kannattaa käydä nauttimassa. Näitä valtakunnallisestikin merkittäviä puistoja ovat mm. Saaristomeren, Tammisaaren saariston, Valkmusan, Torronsuon, Liesjärven, Nuuksion, Itäisen Suomenlahden, Sipoonkorven, Repoveden kansallispuistot.
Pääkaupunkiseutu ja Uusimaa
Uusimaa ja pääkaupunkiseutu ovat alueita, jonne Etelä-Suomen elämä pääosin painottuu. Pääkaupunkiseudun alueisiin lukeutuvat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Alueilla asuu yhteensä yli 1,1 miljoonaa ihmistä ja niissä monet eri kulttuurit kohtaavat. Pääkaupunkiseudun väestön oletetaan kasvavan entisestään tulevina vuosikymmeninä selkeästi muuta maata nopeammin. Joka viides suomalainen asuu jo tällä hetkellä Uudenmaan alueella, vaikka alueen pinta-ala on vain 0,2 prosenttia koko maasta. Suomen viidestätoista yliopistosta viisi sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja suuryritysten pääkonttorit ovat myös yleensä sijoittuneet pääkaupunkiseudulle, kuten myös Suomen päälentoasema Helsinki-Vantaa. Helsingin kaupunki perustettiin Tallinnan kilpailijaksi vuonna 1550. Sijaintina toimi tällöin Vantaanjoen suu, josta se siirrettiin vuonna 1640 nykyiselle paikalleen. Nykyistä Helsingin nimeä on alettu käyttää vasta vuodesta 1819 lähtien. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812 ja Suomen pääkaupunki maan itsenäistymisen myötä vuonna 1917.